Siitä onkin jo vuosi, kun viimeksi kirjoitin tänne. Jotenkin ei ollut tarvetta tällaiseen, mutta jotenkin kaipasin tätä kovasti.
Samalla kun kirjoitan tätä, kuuntelen Spotifysta Tokyo Rising-soittolistaa. Voinko edes sanoa, että on kaipuuta pohjoiseen.
Väsymys on kovin suuri. Henkisesti että fyysisesti. Jatkuvasti saan taistella siitä, että onko tänään hyvä vaiko huono päivä. Voisin sanoa, että tänään on sellainen huono päivä.
Muutama viikko sitten menetin kolmeksi viikoksi yöuneni Nukkumatille. Useina päivinä menin kolmelta nukkumaan ja kolmelta iltapäivällä heräsin. Söin kunnon ruoan joskus puoli kahdeksalta illalla.
Miten niin menetin itseni hetkeksi?
---
Syksyllä tapahtuukin jänniä asioita. Tai ainakin luulisin niin. Olisi julkistamis-tilaisuus RIKKI-antologialle, johon jopa minäkin pääsin tällä kertaa mukaan! Ensimmäinen osa olikin lehti-muodossa, tämä taas kirja-muodossa.
Olin aika yllättynyt työstäni, tai siis, omasta osuudestani. En halua mitenkään kertoa kauheasti osuudestani, koska silloin menee se jännitys kokonaan susille. Tai ketuille.
Happamia.
Aluksi hieman pelkäsin tätä koko projektia, jos voin sanoa. Itse RIKKI-lehden sivuilla sanotaan, ettei tarvitse tavallaan olla taiteilijoita vaan mukaan halutaan juuri nimen omaan mukaan myös tuottajia ja muiden alojen taitajia.
"Toiminnassamme pyrimme ottamaan mukaan eri tasoisia taiteilijoita, joten mitään koulutusta tai kattavaa portfoliota ei tarvitse olla päästäkseen mukaan projektiin. Kaikkien tarinat ovat meille tärkeitä."
Voin sanoa, että kerrankin minä tunsin eläväni. Minä niin nautin tästä kovasti, etten voi oikeasti edes uskoa sitä. Tavallaan olen lähellä sitä jotain, jota olen kauan odottanut.
Voin tuntea sen sormenpäissäni niin kovasti.
----
Syksy on kohta täällä toden totta. Sitten pitäisi miettiä mitä tehdä taas elämälleen. Mietinnässä olisi jälleen kerran, - yllätys yllätys -, opiskelua. Ja kaksi paikkaa olisi mielessä, mutta jotenkin aloin mietttimään ja murehtimaan liikaa asioita. Voih, olisipa elämä helpompaa kuin nyt. Kai sitä voi unelmoida.
Ainahan minä unelmoin ja haaveilen. Ikuisesti rakastunut omaan mielenkuvaan.
Sen enempää minulla ei taida olla mitään muuta kuin nämä. Uusi teema, uudet kujeet. Aina vaan pahoittelen sitä samaa kuin ennenkin, en voi sille mitään. Viime vuosi oli ehkä rankka, henkisesti että fyysisesti, jonka vuoksi en kirjoittanut kauheasti tänne tai muille blogeille. Koska se into vain katosi. Joten ajattelin hiljentyä että hiljentyisin hetkeksi. Ja niin teinkin.
Oltiin niin hiiren hiljaa.
Me sitten kai nähdään seuraavalla kerralla. Toivon mukaan.
xoxo
