In Muurlan Opisto opiskelu syksy täyttä totta väsymys

"Minä asun vähän siellä ja täällä." →

Terveppä taas !
Pahoittelen suuresti, miten laiska olen ollut blogin suhteen. Jälleen kerran vetoan siihen, että koulu on vienyt minulta mehuja ja tuntuu vain siltä, etten olen jaksanut tehdä blogin suhteen mitään. 

Ja todellakin tarkoitan sitä. Syksy on tosiaan tullut, jonka vuoksi talvi on pian saapumassa. Syksy on minulle mahdollisimman pahaa aikaa, koska pimeys. Pimeydestä tulee väsymys, joka tavallaan verhoaa minut syliinsä. Äh.


Onneksi suurimmat työt ovat finaalissa. Muotikuvan plagiointi ja taidekuva ovat valmiina, viimeistä viedään taittokurssia. Taittokurssia meille siis pitää Julia Weckman, joka siis muikeasti päätti, että teemme keittokirjan.

KEITTOKIRJAN. Sanonpahan vain, että huh huh. Niin suuri projekti, ettei mitään rajaa. Pääruoka ja jälkiruoka piti tehdä, joka tuotti minulle tuskaa. Koska minä mitään ruokaa osaa tehdä. Tai osaanhan minä, mutta reseptien kirjoittaminen. Ja se kuvaaminen. Ja se syöminen. 
No mutta. Olenpahan onnellinen siitä tän ollessa loppusuoralla. 


Nyt minä sitten poistun, jätän teidät mutustelemaan syys-iltoja. Ja ehkäpä voisin tehdä enemmän kuva-postauksia, jotta näkisitte miten minä näen nämä päivät. 



seuraavaan kertaan, lily xoxo ♥ 

Related Articles

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

surkuhupainen elämäni © gaosaman. Sisällön tarjoaa Blogger.