Tänään meni lakialoite tasa-arvoisesta avioliitosta läpi. Suunnatonta onnea ja rakkautta.
----
haikut: tanja "varjola" vehmas © 2014
kuvat: rodiennes © 2014
In elämä joulu kahdestaan kauneus kuvailua odottamatonta onnellisuus täyttä totta
► suukko otsaani vasten
Posted on perjantai 28. marraskuuta 2014
In elämä en ole tyytyväinen jokin minussa on vikana kahdestaan kuvailua masennus omapa on vikasi syksy täyttä totta väsymys
► tuuli tuule sinne missä muruseni on
Posted on lauantai 8. marraskuuta 2014
Mikäköhän siinä on, kun kaikki paska vaan tippuu niskaan kuin jääpuikot katoilta konsanaan? Onnellinen en saa olla, se kielletään.
Äidin mielestä elän haavemaailmassa. Niin taidan elää. Luulen elävän todellisesti, kuvittelen onnistuvan ja olla rakastettu. Olla tärkeä. Miksi edes yrittää, jos en kuitenkaan onnistu missään?
Koko ajan ne haukkuvat, pitävät pilkkanaan. Vaikka kuinka yrittäisin olla onnellinen, olla ystävieni luona mutta ei. Ne tulevat piiloistaan, sanovat kauheuksiaan ja odottavat, että lopulta käpertyisin peiton alle ja itkisin. Niinhän mä aina teen.
Enhän mä enää muutakaan tee kuin itken koko ajan.
Juurihan mä olin Santun luona, tunsin olleeni kotona. Se jopa sano, että oon aina tervetullut sen kotiin.
Kun tulen aina jostain tänne, tuntuu siltä että olen tullut vankilaan. Omat tunteet on kielletty, en saa sanoa miltä minusta tuntuu. Pitää olla hiljaa ja paikallaan, liikkua en saa.
Olisi parempi, jos pääsisin pois täältä. Tiedän, että mulla ei oo kyllä nyt kaikki kunnossa ja haluan parantua tästä vaivasta, viasta. Vihaan itseäni; omaa kehoani, ulkonäköäni, muotoani. En ole kaunis kuin eräät, minua ei saa kaunista tekemälläkään. En osaa pukeutua nätisti, en tunne itseäni omakseni hameiden ollessa ylläni. Haluan olla se, joka huutaa sisimmässäni.
Haluan olla varmempi itsestäni. Tosin siihen en kykene.
Mikä siinä on, kun vihaan itseäni näin paljon? Minulla on sääntöjä, joita joudun tottelemaan. Olen kohta 23-vuotias, enkä mikään 5-vuotias nappula saatana soikoon. Minua vahditaan tarkkaan. Minulla on nukkumaan meno-ajat, koskaan en saa 10 jälkeen illalla olla valveilla.
He väittävät, että kaiken tämän takana on Santtu.
Ne hirviöt. Santtu on mun siskoni. Jos te mut häneltä kiellätte, niin teette pahan virheen. Hän on minun siskoni, joka tukee minua. Hän välittää, osoittaa omalla tavallaan sen, että rakastaa minua. Hän pitää minua tärkeänä. Samoin kun muut ystäväni.
Mutta vanhempani eivät sitä tajua. He vain leikkivät kustannuksellani, olen tuoli.
He voivat istua päälleni, heitellä minua suuntaan kuin toiseen. Minulta voi lähteä jalka altani, mutta silti olen pystyssä. He voivat repiä jalkani altani, kuin sillä osalla ei ole väliä.
Minulla on väliä. Mutta onko sillä väliä enää, kun he eivät osoita välittävänsä tai rakastavansa minua?
Jos vain saisin nukkua, niin antakaa minun nukkua. En tarvitse muuta kuin lepoa.
In elämä kamera kuvailua syksy täyttä totta väsymys
► i have finally seen the light
Posted on lauantai 1. marraskuuta 2014
Nyt ollaan Marraskuussa.
Vielä lähempänä joulua.
Katsotaan mitä siitäkin tulee.
Ostin tässä maanantaina uuden puhelimen vanhan tilalle. Hei hei kiinalainen HTC Wildfire S, tervetuloa amerikkalainen IPhone 4.
Minä jo niin rakastan tätä uutta puhelinta.
 |
| Tämä kuva sai tunnustusta Instagrammista, kiitos Hämäläisen Marko. |
 |
| Howlers © 2014 |
Minulle ei ole mitään erikoista tapahtunut kuukauden ajan. Tosin sain eilen aamulla muikean yllätyksen, kun työkkäristä soitettiin ja tyhmänä nukuin sen yli.
No anteeksi, pidän vain nukkumisesta.
Sitten odotettiin koko päivän uutta soittoa, jota ei koskaan tullutkaan.
Jaa.
Että kiitos vain. Vaikka tuli tekstiviestikin, että otamme uudelleen yhteyttä jota ei tullutkaan. Joopa joo.
○
Nyt minä menen nukkumaan.
Selkää särkee,
niskaa särkee.
Nyt on parasta vetäytyä ja levätä.
Huomenna tapaan ystävän, jonka tapaamista odotan innolla.
xoxo lily
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)
