► tuuli tuule sinne missä muruseni on

Mikäköhän siinä on, kun kaikki paska vaan tippuu niskaan kuin jääpuikot katoilta konsanaan? Onnellinen en saa olla, se kielletään.

Äidin mielestä elän haavemaailmassa. Niin taidan elää. Luulen elävän todellisesti, kuvittelen onnistuvan ja olla rakastettu. Olla tärkeä. Miksi edes yrittää, jos en kuitenkaan onnistu missään?

Koko ajan ne haukkuvat, pitävät pilkkanaan. Vaikka kuinka yrittäisin olla onnellinen, olla ystävieni luona mutta ei. Ne tulevat piiloistaan, sanovat kauheuksiaan ja odottavat, että lopulta käpertyisin peiton alle ja itkisin. Niinhän mä aina teen.

Enhän mä enää muutakaan tee kuin itken koko ajan. 

Juurihan mä olin Santun luona, tunsin olleeni kotona. Se jopa sano, että oon aina tervetullut sen kotiin. 

Kun tulen aina jostain tänne, tuntuu siltä että olen tullut vankilaan. Omat tunteet on kielletty, en saa sanoa miltä minusta tuntuu. Pitää olla hiljaa ja paikallaan, liikkua en saa. 

Olisi parempi, jos pääsisin pois täältä. Tiedän, että mulla ei oo kyllä nyt kaikki kunnossa ja haluan parantua tästä vaivasta, viasta. Vihaan itseäni; omaa kehoani, ulkonäköäni, muotoani. En ole kaunis kuin eräät, minua ei saa kaunista tekemälläkään. En osaa pukeutua nätisti, en tunne itseäni omakseni hameiden ollessa ylläni. Haluan olla se, joka huutaa sisimmässäni. 

Haluan olla varmempi itsestäni. Tosin siihen en kykene. 

Mikä siinä on, kun vihaan itseäni näin paljon? Minulla on sääntöjä, joita joudun tottelemaan. Olen kohta 23-vuotias, enkä mikään 5-vuotias nappula saatana soikoon. Minua vahditaan tarkkaan. Minulla on nukkumaan meno-ajat, koskaan en saa 10 jälkeen illalla olla valveilla. 

He väittävät, että kaiken tämän takana on Santtu.

Ne hirviöt. Santtu on mun siskoni. Jos te mut häneltä kiellätte, niin teette pahan virheen. Hän on minun siskoni, joka tukee minua. Hän välittää, osoittaa omalla tavallaan sen, että rakastaa minua. Hän pitää minua tärkeänä. Samoin kun muut ystäväni. 

Mutta vanhempani eivät sitä tajua. He vain leikkivät kustannuksellani, olen tuoli.

He voivat istua päälleni, heitellä minua suuntaan kuin toiseen. Minulta voi lähteä jalka altani, mutta silti olen pystyssä. He voivat repiä jalkani altani, kuin sillä osalla ei ole väliä.

Minulla on väliä. Mutta onko sillä väliä enää, kun he eivät osoita välittävänsä tai rakastavansa minua?

Jos vain saisin nukkua, niin antakaa minun nukkua. En tarvitse muuta kuin lepoa.