► päivää ennen syntymääni, osa mikä lienee

Pitkästä aikaa sellanen olo, etten osaa sanoa mihin voisin kategorioida sen.

Oon ruvennut pitkästä aikaa kirjottamaan ja tuntuu siis siltä, että nyt onnistaa vaihteeksi. Yksitoista sivua kahdessa päivässä. Vau. Tunnen itteni niin voittajaksi.

Mutta tosin oon rupenut miettimään mun omakuvaa. En oo mitenkään kovin naisellisesta päästä; mua ei kiinnosta meikkaaminen ja jos haluttaa vähän meikata, niin toki perus-shaiba eli meikkivoide, puuteri ja ripsari + mahdollisesti huulipuna menee.

Tosin. Mä en kovinkaan kauniina pidä itteäni. Oon ollu aina vähän tämmönen ja suorasukainen juuri omasta ulkonäöstäni. Mä näen kaikki mun kaverit ja muut tuntemattomat ihmiset kauniina. En pidä itteäni kauniina sitten lainkaan. Jos yritänkin pukeutua nätisti, niin näen peilissä lihavan idiootin. Ja tän mä myönnän.

Mä syön suruuni. Mulle ruoka on semmonen asia, joka auttaa kun kukaan muu ei voi. Jos on paha mieli, niin sitten syödään. Tähän on vaikuttanut mun oma isä ja välillä ehkä äitikin. Mun oma isä on sanonut moneen kertaan, että olen lihava paska ja kukaan ei tuu koskaan rakastamaan mua, koska oon lihava. Jaa, kiitti tiedosta hermanni. 

Tähän tulee tää, miksi mä oon tämmönen. Ois kiva omistaa juur koira, että pääsis pakostakin lenkille. Haluaisin hoitaa itseni pienempään housu-kokoon, mutta se ei onnistu kun porukat ei anna tukea sitten paskan vertaa. Mä itse haluan hoitaa kuntoon, mutta mä tiedän etten kykene hoitamaan itseäni sellaseen kuntoon että kehtais näyttää muotojani. Tämän vuoksi verhoan mielelläni, koska olen pienirintanen nainen suurella perseellä ja koko ajan tuntuu siltä, että jonain päivänä syön itteni rapakuntoon.

Fyysinen kunto on mitä on. Istun kaiket päivät koneella, kun mulla ei käy enää kavereita. Harvoin mä oikeestaan näen niitä ja tuntuu siltä, etten halua olla enää Hönöläisiin  tai Orivesibro’sien missään yhteyksissä, kun en niitä näekkään kovinkaan paljon. Ei millään pahalla, jos joku teistä tulee lukee tän postauksen.

Jotenkin on semmonen olo, että haluaisin kaivautua kuoppaan tai muuttaa sillan alle, kun musta koko ajan oletetaan olevan se kiltti naapurin-tyttö joka tekee kaiken mitä pyydetään. Ainoa asia mistä oon pitänyt kiinni on Santtu. Mun pikkusisko. Tää henkilö opettaa mulle jatkuvasti kauheesti ja mä en pystyis pärjäävän ilman sitä. Vaikka me ei kauheesti nähdä, mutta mä tiedän ton yhen uskovan mun taitoihin helvetillisesti.

Mä en halua näyttää tältä. Mä oon ollu heikkona porukoiden takia. Mä odotan liikoja niiltä, mutta ne ei koskaan tee mun eteen mitään suurta. NE VITTU OSTI TALON. Ja tästä läheltä vielä. Ja sanotaan ettet sä pärjäis missään kaupungissa vuokra-kämpässä. MIllä helvetin oikeudella ne voi sanoo noin, kun ne osti vittu talon?? Tätä mä en tajua. Mä pärjäsin Orivedellä vuoden, Muurlassa kaksi. Ja sitten tullaan naaman eteen heittäen paskaa naamaan. Mä haluaisin puolustaa itteäni kaikin voimin, mutta jotenkin mä en saa mitään sanotuksi. Aina, joka helvetin kerran.

Mä en todellakaan halua näyttää tältä. Mua etoo olla tämmönen. Mä haluan tuntea itteni kauniiksi, jopa tuntea itteni aidoks. Haluisin edes osata laittaa kajaalia ja laittaa kulmat, mutta aina niistä tulee sellasta sotkua joka ei näytä hienolta. Haluan pukeutua vaatteisiin, joissa tunnen oloni mukavaksi. Haluan housuja, vain housuja koska hameet hyi saatana. Ja mekot. JOS joskus menen hamassa tulevaisuudessa naimisiin, niin turha mua luulla menevän häämekossa alttarille. Eli housupuku kiitos ♥ 

Lisäksi haluan tatuointeja, ehkä parikin. Vaikka pelkään neuloja saatanallisesti, mutta mä haluan oikeesti päästä pelosta eroon. Kaks pientä, ei mitään kovinkaan suurta. 

Palatakseni tohon tarinaan, jota aloitin kirjottamaan tosissani. Yks niistä tarinan hahmoista on adrogyyninen. 

“Androgyyni on henkilö, joka ei tunne kuuluvansa selvästi kumpaankaan biologiseen sukupuoleen. Androgyyni voi tuntea sukupuoli-identiteettinsä koostuvan maskuliinisten ja feminiinisten ominaisuuksien yhdistelmästä tai mahdollisesti ei kummastakaan.” 

Näin sanoo armas wikipedia. Ja nyt tota tarpeeksi miettii, niin koen itteni erillisenä. En oo ees varma, mikä mä oon. Seksuaalinen suuntautumiseni on naisiin päin, vaikka koen miehet komeina mutten vois koskaan harrastaa seksiä miehen kanssa koska en halua raskaaksi koska olisin paska mutsi kun en tiedä mukuloista ja niiden hoidosta paskaakaan. En oo todellakaan varma mikä mä oon ihmisyydeltäni. 

Oon vaan tämmönen pienirintanen muija, joka on kielellisesti ja luovuudellisesti lahjakas, haluaa olla suhteessa naisen kanssa, joka voisi oikeasti välittää mun vioista huolimatta ja olla vapaa tämmösistä kahleista, joita joudun pitää 24/7.

ps. kuunteleen tällä saatanan hyvää ranskalaista bändiä. ja sitten muistin miks ranska on yks niistä kielistä, joka saa mut ajattelemaan miten kauniit soinnut koko kielessä on  ♥